| Henkilökortti
Henkilökortti on monikäyttöinen kortti. Sitä voi käyttää henkilötodistuksena kotimaassa ja passin asemasta matkustusasiakirjana Pohjoismaiden lisäksi EU-maissa, Sveitsissä ja San Marinossa. Korttiin voi yhdistää myös sairausvakuutustiedot, jolloin se käy Kela-kortin sijasta esimerkiksi apteekeissa asioitaessa. Lisäksi se toimii tunnistautumisvälineenä sähköisessä asioinnissa ja sen avulla voi sähköisesti allekirjoittaa sekä salata lähetettäviä asiakirjoja ja viestejä.
Poliisi myöntää henkilökortteja, alaikäisen henkilökortteja ja väliaikaisia henkilökortteja. Henkilökorttiin voidaan lisätä sairausvakuutustiedot hakijan pyynnöstä. Voimassa olevia kortteja voi olla kerrallaan vain yksi.
Henkilökortti haetaan kirjallisesti paikallispoliisilta. Henkilökorttihakemuksen voi jättää mihin tahansa poliisin lupapalvelupisteeseen. Hakemus on jätettävä henkilökohtaisesti ja se maksetaan hakemusta jätettässä. Lapselle anottaessa lapsen tulee olla paikalla hakemusta jätettäessä.
Henkilökortin toimitusaika on noin kaksi viikkoa. Henkilökortti noudetaan mieluiten henkilökohtaisesti poliiisilaitokselta. Sen voi noutaa myös valtuutettu asiamies tai se voidaan pyynnöstä lähettää hakijalle postitse. Henkilökortti ja alaikäisen henkilökortti ovat voimassa viisi vuotta ja väliaikainen henkilökortti enintään neljä kuukautta.
Henkilökorttia haettaessa on oltava mukana:
- 1 passikuva
- luotettava selvitys henkilöllisyydestä (passi tai henkilökortti)
- mikäli hakija on alle 18-vuotias, huoltajien suostumus. (paitsi ns. alaikäisen henkilökortti)
Maksut:
| Henkilökortti |
48 € |
| Alaikäisen henkilökortti |
28 € |
| Väliaikainen henkilökortti |
30 € |
| Hylkäävä päätös |
25 € |
|